Uutiset

PEAK ja Bisons sopimukseen

PEAK ja Loimaan Bisons on solminut kaksivuotisen varustesopimuksen. Seuraavan kahden kauden ajan niin Bisonsin pelaajat kuin taustajoukotkin pukeutuvat PEAK-asusteisiin. Vuonna 1989 perustettu PEAK on yksi viime vuosina nopeimmin kasvaneista urheilumerkeistä. Kattavan lajiportfolion joukossa koripallo on ollut PEAKin tärkein yksittäinen laji alusta saakka.

Jo aiemmin Biisoneista PEAK-varusteisiin on sonnustautunut Tuukka Kotti, jonka henkilökohtaisena sponsorina PEAK on toiminut. Yksittäisistä pelaajista myös mm. Tony Parker ja noin 20 muuta NBA-pelaajaa pelaavat PEAK-jalkineilla. Maajoukkueista esimerkiksi Saksa, Serbia ja Australia pelaavat PEAKin varusteilla. .

- Koska PEAKilla on laajaa kokemusta vaativien ammattipelaajien ja -joukkueiden varustamisesta, tiedämme mitä urheilija vaatii varusteiltaan voidakseen olla paras. Nyt solmitun yhteistyösopimuksen kautta voimme ylpeänä siirtää tuon osaamisen myös Bisonsin käyttöön, sanoo PEAKin markkinoinnista vastaava Tuomas Hietaniemi.

- Bisonsin ennakkoluulottomuus ja toiminnan aktiivinen kehitys on juuri sitä, mihin myös PEAK pyrkii kaikessa toiminnassaan. Loimaalaisten toimintaa on ohjannut jo useamman vuoden yksinkertainen tavoite olla paras. Siksi olemmekin ylpeitä voidessamme olla mukana auttamassa Bisonsia menestykseen Suomen lisäksi kivikovassa VTB-liigassa.

- Tällä hetkellä koripallo on Suomen kuumin urheilulaji sekä Susijoukkueen että seurajoukkueiden hienojen europeliesitysten ansiosta. Kun Bisons toimii tulevat kaudet PEAK-lähettiläänä, voimme olla varmoja että kaksi vahvaa ja kasvavaa brändiä tukevat toistensa menestystarinaa hienosti.

Myös Bisonsin joukkueenjohtaja Anssi Rämö on tyytyväinen uudesta varustesopimuksesta.

- On tärkeää, että Bisons saa kumppanikseen varustetoimittajan, jonka tuotteita käyttävät monet maailman parhaista pelaajista. Kun joukkue kehittyy ja toiminta kasvaa, pitää myös varusteiden tason olla ajan tasalla, Rämö sanoo.

www.bisons.fi

bisonPEAK

 

Tilaa UUSIN Peak-tieto sähköpostiisi!